torstai 21. kesäkuuta 2012

Mätsärit, muutto ja muuta

Edellisen merkinnän jälkeen ei juurikaan uutta ole tapahtunut. Olen huomannut Hipussa kuitenkin rauhoittumisen merkkejä, se ei ole enään riiviö joka roikkuu housunlahkeissa. <3 Se osa elämää taitaa kohta olla ohi jo :( Mutta kuka sitä jäisi kamalasti kaipaamaankaan.

Sunnuntaina kokeiltiin vähän miten mätsäreissä sujuisi. Ihan jees meni ja sijoitus oli odotettu. Sin4, mutta saatiinpa kuitenkin nätti ruusuke seinää koristamaan. Ruusukkeen lisäksi saatiin pari kiloa ruokaa ja kolme puruluuta. Tuomari piti Hipusta paljon, mutta sijoitti sinisiin, koska työtä olisi tehtävä vielä paljonkin kehäkäyttäytymisen suhteen. Palaute oli odotettua.

Sitten muihin asioihin; vietettiin ennen mätsäreitä meidän puumalan mökillä hieman railakkaammat synttärit O:n kunniaksi kaveriporukalla :) Kiitos kaikille osallistuneille ja kiitos myös aamulla kyydistä mätsäreihin paikanpäälle. Toinen suuri uutinen on se että olemme nyt muuttaneet imatralle O:n kanssa kahdestaa :3 Hippu on tykännyt tähänmennessä asunnosta ja sen lähialueista. Etenkin tykkää kuvassa näkyvästä matosta.... :3




ps. Hipusta taisi tulla nainen viime viikonloppuna... ;) Juoksut, juoksut, juoksut... Onko mahdollista että vuoto on niin vähäistä että sitä ei huomaa? Hipun käytöksessä ei ole mitään outoa mutta esim tuolla matolla on verijäljet? Ja hipun haarat olivat ruskeassaveritahmassa viime vkl..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti