sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Leikkejä

Nyt kotiuduttua on otettu niskasta kiinni tätä sekasortoa ja periaatteessa opeteltu uudestaan kielto, jotta se menee nyt perille... ei oo meinaa kiva ku kaikki kynnykset jyrsitään ku pikkune hamsteri. Mur. Istumista ollaan harjoiteltu ja se toimii jo käskystä, maahan menoa kokeillaan. Istumisessa ongelmana on se että tyttö tykkää suoraan luiskahtaa siitä maahan jalat liu'uttamalla. Apua? Sama itse maahan menossa, ei perinteisesti vaan liu'utetaan jalat. Toimisiko vaikka vaan maton päällä harjoittelu? Pitääkin kokeilla huomenissa.

Yöt nukutaan suht koht hyvin, vingutaan kun pissittää ja kakittaa. Kerran pitää käyttää yöllä ulkona, mutta tuntuu aina siirtyvän se ajankohta yö kerrallaan. Hienoa <3

Eilen treffailtiin tosiaan kaverin lappista ja alku aristelun jälkeen (lue: karattiin vikisemään ovelle yksinään) alkoi varsinainen kiertely. Ensin Hippu karttoi Nöpöä, mutta kun tajuttiin yhteiset säännöt tuntui siltä, että tästä voisikin tulla jotain. Paikoittain leikit näyttivät rajuilta, mutta ei sieltä kuulunut Hipun suusta kuin yksi vinkaisu. Nöpö ei hirveemmin komentanut, vaikka Hippu roikkuikin aika ajoin toisen poskissa kiinni. Noh. Loppujen lopuksi se olikin Nöpö, joka juoksi karkuun!



 Tänään oli kylvyn aika, tämä pikku kakkamonsteri kun niin tykkää siitä vedestä niin viimeinen mahdollisuus kokea kylpy piti käyttää. Voi kuinka toinen tuntui tykkäävän ja kylvyn jälkeen riittikin energiaa vaikka mihin!



Enpä aikaisemmin muistanutkaan sanoa, mutta nyt kun viimeisestä kuvasta taas huomasin ovat korvat nousseet pystyyn sairaala-aikanani! :)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kotona taas!

Sairaalassa viikon vietettyäni aika kerkesi vierähtää eikä esim. seisomisharjoituksia kukaan ole tehnyt, ei istumisia, ei naksutteluja eikä vastaavaa. Tuntuu että kielto-sanassa ollaan menty taaksepäin mutta näin aamulla tuntuu että ensimmäinen kielto riittää, kun toinen yrittää pahoin jo kärsinyttä maton reunaa syödä. Sisäsiisteydessä samalla tasolla, jos tajutaan viedä ulos niin sinne tulee pissit ja kakat aina ulos (paitsi kun olin sairaalassa ilmeisesti... -.-') Sen verran edistystä on tullut että portaat kävellään ylös ja alas, tai nuo kaksi rappua mitkä tuossa ovat :)

Hippu on paljastanut pahis-luonteensa ja jyrsii kaikkea mahdollista varpaista kaapin kulmiin. Noh, kyllä toi kielto alkaa nyt toimimaan, kun muistaa että Milla ei tykkää sillon kun se näyttää happamalta kun sitruuna. Eilen harjoiteltiin hieman istumaan puoliksi namittamalla, naksuttimen kanssa kuitenkin. Hokaa mitä haetaa, kun namutetaan vähän ensin, sitten tarjoaa istumista. Ongelmana on se että toinen luisuu siitä heti namin saadessaan makaamaan. Noh, korjattavissa. Tarkoitus olisi tänään lisätä siihen istu-käsky :)

Toinen päivän spekuloimani-ajatuksen-tasolla-vielä-oleva-suunnitelma olisi treffata kaverin lappiksen kanssa.. Saa nähdä toteutuuko mutta toivottavasti, niin saatais hänelle koira-kamua ettei tarvii tyhmien ihmisten kanssa vaan hengata aina. ;) Nyt vaan kuvasaastetta viime perjantaista tähän perjantaihin, ei ollut kamera mukana osastolla niin en voinut aikaisempia laittaa.

Hippu ja ensimmäinen luu :)

Ulkona on ihan kivaa, mutta panta tykkäsi kutittaa :(


Demoni, jolla mieltymys varpaisiin


Osaa se joskus olla rauhassakin 

Seisomayrityksiä, eipä siitä mitään tullut. Ja tämä on siis paras kuva... 8vk + 3 pvä


Sylissä on hyvä olla aina välillä, kunhan ei liian pitkään :)

Ja vesikippo + ruokakippo on edelleen pop 

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Näin sitten.

Sanotaankos näin ettei ensimmäinen viikko mennyt aivan putkeen, kirjoittelenpa päivä kerrallaan:

Torstai: Haetaan neiti kotiin, tutustutaan, turvautui kovasti minuun muttei uskallettu tutkia talosta esim ruokailu huonetta tai olohuoneesta ei puolta pidemmälle menty. Makuuhuoneessa pikkuvalo oli pelottava, joten kattovalon oli oltava päällä, jos jonkin oli päällä oltava, sillä muuten tuli hepuli. Nimi päätettiin ja alettiin siihen tottua. Ulkona käytiin yölläkin pari kertaa.

Perjantai: Tutustutaan taloon ja kaveri tulee kylään, hippu ottaa hyvin vastaan kaikki ja nuolee sormet läpi. Myös puree ja sitä kielletään. Jyrkkä ei kun purraan jotain tuhmaa. Jos ei usko niin naksautetaan sormia, pamautetaan seinää tai jotain muuta, jota sitten ihmettelee. Ei syö kunnolla, joten sekoitetaan kermaviiliä ruokaan ja johan maistuu. Ensimmäinen ero minusta, sillä kävin konsultoimassa kaveria jolla oli hieman loooove-problems :( Aikaisin nukkumaan kuitenkin ja yöllä pari kertaa ulkona, kun vauva vinkui ulospääsyä. Fiksu tyttö.

Lauantai: Sairastun ja kuume nousee 38,5 ja käväisee jopa 39,5. Hippu tottelee pääsääntöisesti kun kiellän ja alkaa tulla luokse kutsusta. Naksuttimeen on hieman tutustuttu ja kontaktista palkittu. Namia piti vaihtaa kun olivat koulutusnamit niin hirrrrmu kovia :love: Makkarin valo ei enään pelota ja neiti pyytää ulos (tai sit kuvittelen :aurinko:)

Sunnuntai: Kuume pysyy korkeana ja poikaystävä lenkittää Hippua. Kun poikaystävä lähtee kahdelta päivällä veli vahtii koiraa kun nukun sairautta pois. Ei tuota tulosta.. Hippu tekee parit pissat sisälle mutta kaikki kakat on tullut ulos. Sänky ei edelleenkään ole pop, mutta vesikippo ei ole enään must. :peukku:

Maanantai: Terveys-keskus-sairaala rumba. Hippua vahtii äiti ja veli vuorotellen. Itkee miun huoneen edessä ja nukkuu oven suussa... voi toista. Kun oisin siellä jos voisin... :paijata:

Tiistai: Keuhkokuumeessa sairaalassa ja Hippu täyttää 8vko. Ei saatu poseerauskuvaa, mutta otan sen heti kun mahd.

Keskiviikko: Sama jatkuu ja tod näk vasta perjantaina pääsen kotiin...

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kopioin häpeilemättömästi koirat.comista kirjoittamaani

"Eilen kotiutunut pienokainen <3 Selitetääs koko stoori samalla :D Elikkä penkkareiden jälkeen lähettiin hakemaan mötköttiä ja siinä hetki höntsäiltiin kasvattajalla, juotiin teet ja höpöteltiin mukavia kun täytettiin kauppakirjat etc. No sitten tarkotuksena oli että toinen olis pahvilaatikossa miun jaloissa tän matkan ja nyt sitte kävi nii että Hippu aluks jähmetty ihan kokonaan. Oli ihan paniikissa eikä liikkunu lainkaan. Sitte ku toine rohkastu nii alko vinkuminen. Vinguttiin niin paljon et pakko oli ottaa syliin siihen. Toine nukkua tuhis kaks tuntia siinä kainalossa. 
Kipastiin näyttämässä poikakaverin äidille tuoreinta perheenlisäystä ja toine oli taas ihan ihmeissää. Sitte ku päästii kotii hetken päästä ni käytettii toine siinä ulkona, ettei sisälle pissi ja kaki. Taas sama jähmettyminen mut hetki siinä höntsäiltii ja anettiin ite tutkia niin alko siitä sitten sipsuttelemaan. Hirveet kehut oli paikallaan <3 
Sit selvis meiän neidin intohimo; vesi. Vettä kaikkialla. Tassut märkänä, kuono märkänä maha märkänä siine kupissa makaamisesta. Tää kuva alempana on vielä sivistynyttä menoa. Että näin :D Mutta kasvattaja sanoki että nää on hassun paljon lätränny vedellä. Onkoha meille kuitenki tullu joku vesikoira?  Mutta kuitenkin. 
Pari kertaa on pissiny ulos ja kolmet (!!) kakat vääntäny ulos. :) Yhtään kakkaa ei sisälle oo tullu, kolmet pissit sen sijaan. Kyl se täst lähtee ku tajuaa et toisella on hätä  
Kaiken kaikkiaan aivan ihana pallero tää meiän Hippu."
Yö vietettiin meillä siis näin, ja muutama muuta variaatiotakin löytyy... :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Nyt on Hippu kotona, ja ruokakin on maistunut yllättävän hyvin. Vähän pelottaa suuri ja tuntematon talo, vielä enemmän semmonen kummallinen valkonen juttu ulkona.. lumi :o Päivän saldona pissi ja kakka ulos, yks pissi matolle. Kesti hetki ennen ku tajusin mitä höpsö tekee, noh, ens kerralla fiksumpana :D  Niin kaunis neiti että huh, hurmaa vielä kaikki ketkä tapaa :) <3  Nyt toinen nukkuu rauhassa tuossa pedissään.





Joo, pyyhettä on jo ahkerasti käytetty, tais tulla kuitenkin vesikoira meille eikä Keeshond... :D Meinaan vaa, että neiti otti aika nätin pulahuksen tossa vesikupissa, kaapi ne kaikki lattialle nimittäi, istu siellä jne. Ihanaa <3


tiistai 14. helmikuuta 2012

Stuffia


Siin on kasa mitä kaikkee on ostettu, kun sitä kuvaa lupailin :) Henkisesti ja fyysisesti niin poikki, ettei jaksa kummempia kirjoitella. Nyt hetki vielä Xenaa ja pehkuihin. Huomenna luvassa psykologian esseitä 4kpl + yks äikän essee. Ja siivoamista, kunnon suursiivous ainakin miun huoneessa. + veljen huoneesta pienet tavarat pois lattialta... tuntuu vähän silt ettei meiän möttönen tuu sinne ikinä astumaan, sen verran siel on tavaraa... :o

Mut anyways, öitä ja see ya :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sukututkimusta sunnuntain suunnitelmana

Erittäin tylsäksi muodostuneen iltapäivän ajanviettona toimi sukututkimuksen teko, eli toisinsanoen jalostusnetin sukupuun kautta koirien googlaus. Ah. Obsessed? Nope! :>



Emä: Eswood Windmill Girl "Pilvi"
Kuva kasvattajan kotisivuilta
      

Äidin isä: Tulisalon Dynamite
Kuva googletettu, lähteestä ei hajuakaan

Äidin äiti: Eswood Blueberry-pie
Googletettu, ei lähteestä tietoa


Isä: Eerondaali Kaapo "Edi"
Kuva kasvattajan sivuilta

Isän isä: Ikurin Mac Lean
Googletettu kuva
Isän äiti: Henniina's Bellastella
Googletettu kuva


lauantai 11. helmikuuta 2012

Nimiä, nimiä....

Äh. Hankalin asia koko pennussa on nimen valinta. Ei se mitään että joutuis tuolla ulkona hippuloimaan, niinkun oon Jassun koiran kanssa tehnykkin, vaan se nimi. Ei helvetti, en ees tajunnu miten paljon nimii maailmassa on!! Joten listataanpa nyt tännekkin mitä on meiän karvaturrille mietitty ja suurimmasta osasta luovuttukkin nopeasti:

  • Hippa
  • Luna
  • Sieppi
  • Sirppi
  • Vanu
  • Xena
  • Gaia
  • Ponyo
  • Luna
  • Hippu
  • Sansa
  • Saaga, Saga
    + joitain muita mitkä olen unohtanut
Tää on ehkä pienoinen ongelma, sillä nimi ois ihan hyvä olla valmiina ennen pennun saapumista... ja kasvattaja on sitä jo kyselly. Äh. Mutta anyways top-kolme on luotu nyt viimesen tunnin aikana puhelimessa ja katotaan, mikä iskee kaikista eniten kun pennun näkee uudestaan.

Järjestys Millan mukaan:    O:n muokkaamana samoista:
1. Saga                              1. Hippu
2. Xena                              2. Xena
3. Hippu                             3. Saga

Äh. Ei siinä kai muuta voi tehä kun odottaa, että mikä iskee.

torstai 9. helmikuuta 2012

Heräte ostos, eläinlääkäri ja nimiä

No joo, elikkä tänään tapahtunutta: Kävin kaupassa, kun tulin pankista (kävin avaamassa nettipankkini koska sain sen lukkoon eilen kun en muistanu salasanaa) niin piipahdin kaupan kautta. Mukaan tarttui trippi (päärynä), tupla maxi sekä vetolelu... en sais mennä niille hyllyille, kun tekee mieli ottaa kaikki mukaan. Onneks oli edes halpa.. Kuvia myöhemmin varmaakin. Oon justiinsa Jassulla, joten ei sitä mahdollisuutta.

Kasvattajalta tuli juuri viestiä että pennut olivat käyneet eläinlääkärissä, kaikki olivat tasapainoisia ja oikean kokoisia, kivekset laskeutuneet, sydämet kunnossa jne. Kuulemma kehui pentujen turkkia :) On Edi ja Pilvi tehny oikein tomeran pentueen :) Ei voi muuta sanoo ku kiittää vaan kasvattajaa kaikesta mitä on jaksanu tehä :)

Mietittiin tässä iltamyöhään äsken nimiä, miulla on ollu päässä pitkään sellaset kuin Hippa, Sieppi ja Vanu... En oo noista päässy selvyyteen vielä poikakaverin kanssa, mutta kyllä se tästä. Hain myös inspistä roomalaisista jumalattarista ja Fauna nappas mukavasti... :) Niin kyllä nappais Lucretia (Spartacuksesta) ja siitäpä tulikin mieleeni tämän hahmon näyttelijän toinen roolisuoritus, joka hieman tunnetumpi... nimittäin soturiprinsessa Xena :) Helppo sanoa, kiva, tulinen ;) Äh. Pitäis nimittäin kohtapuoliin kasvattajalle ilmoittaa kutsumanimi...

Ja pitäis tosiaan ottaa kuva kokonaisuudesta, että mitä ollaan ostettu..

-Milla

perjantai 3. helmikuuta 2012

Ostoksia ja täpinöitä

Nyt on YO:t alkamassa ja miulla on suunnitteilla kirjoittaa nyt keväällä äidinkieli, englanti ja matikka. Hoidin sen ainoan pakollisen reaalin jo syksyllä. Kirjoitin siis psykologian ja toivonkin sitä pääseväni opiskelemaan vastaisuudessa.

Käytiin eilen äidin kanssa tuhlaamassa rahaa ja mukaan tarttui peti ja makuualusta

Buster Toscana ovaali peti



Makuu-alusta

Pitää laittaa myöhemmin kuvaa muista tarvikkeista ja turhista hötöistä mitä on tullut ostettua...

-Milla