tiistai 10. tammikuuta 2012

Odotusta, odotusta

Jees. Nyt on tapahtunut paljon ja lyhyessä ajassa. Elikkä meille on tulossa kolmihenkiseen perheeseeni minulle koiran pentu. Rotu on keeshond. Rodusta sanotaan Suomen Keeshond RY:n sivustolla seuraavaa käyttäytymisestä ja luonteesta, mikä oli suurin faktori ulkonäön ohella kun koiraa valitsin; Saksanpystykorva on aina valpas, eloisa ja poikkeuksellisen uskollinen omistajalleen. Se on hyvin oppivainen ja helppo kouluttaa. Epäluuloisuus vieraita kohtaan ja puuttuva metsästysvietti tekevät siitä ihanteellisen kodin ja pihan vartijan. Se ei ole arka eikä aggressiivinen. Säänkestävyys, sinnikkyys ja pitkäikäisyys ovat sen erinomaisia ominaisuuksia.

Elikkä meille tulee Raitaniityn kennelistä ystävänpäivän kieppeillä narttu :) Emä on siis Eswood Windmill Girl "Pilvi" ja isä Eerondaali Kaapo "Edi". Kasvattaja laittoi sunnuntaina pennusta kuvia. Neidillä on huomenna kaksi viikkoa lasissa ja silmät auenneet kaikilla. Hihii. On hankittu jo hihnat ja kupit ja kaikki. Kynsisaksista harjaan ja nameihin. Nimiä on pyöritetty mielessä ja paljastatettakoon se vasta kun päätös on tehty. Näkee sen sitten viimeistään parin viikon päästä kun pyörähdetään Lahdessa ;)

Paljon on vielä epäselvää, mutta kyllä se siitä. On se vaan niin pitkä aika.


3 kommenttia:

  1. Koirat.comista luin tuolta pentujen nimiehdotusten ketjusta pohtimiasi nimiä. Tuli mieleen siitä Sieppi-nimestä, että eikös Sirppikin voisi olla? Pottermaailman raha ja lisäksi tarkottaisi vielä kuunsirppiä. Eikös sirpit vielä olleet hopearahoja? :) Muttajoo, tuli tosiaan vaan mieleen, enkö jaksanut kirjautua foorumille kun tämä on nopeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan vähän mietitty Sirppiäkin nyt :D Sieppi, Sirppi, Hippa ja Vanu nyt parhaiten mielessä :)

      Poista